Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Klaanin muokkaus

Voit halutessasi muokata klaanisi tietoja, tai yksittäisen kissan tietoja. Kaikki on ilmaista, mutta älä muuta tietoja joka ikinen päivä. Huomioithan myös, että jos haluat lisätä reviirillesi jotakin uutta, esimerkiksi puron, on sinun ensin ostettava tuote kaupasta. 

Kissaasi muokatessa ei tarvitse mitään muuta ostaa, eli jos haluat muuttaa väriä tai silmien väriä, olet oikeassa paikassa. Muistathan, että Aamunkasteessa kissoille ei kirjoiteta luonteiden kuvauksia tai sellaisia, vaan pelkkä lyhyt kuvaus. 

Kirjoita siis ensin kommenttikenttään klaanisi nimi ja jätä yksi rivi tyhjää. Sitten vain kirjoitat sen, mitä haluat muokata ja sen, millaiseksi sen muokkaat. Helppoa, vai mitä?

Klaanin muokkaus  [ Kirjoita ]

Nimi: Naru

19.01.2019 16:27
Kimalaisklaani

Lunastan perjantaisattumasta tulleen pennun!
Oravapentu - pienikokoinen, punavalkoturkkinen kolli vihrein silmin

Vastaus:

Hoidettu!

- Athene (20.1.2019)

Nimi: Tunturisusi

12.01.2019 21:45
Tuiskuklaanin Naakkatassu siirtyy soturiksi. Hänen nimensä on Naakkakynsi ja Routakäpälältä voisi poistaa mestarin merkinnän.

Vastaus:

Hoidettu!

- Athene (13.1.2019)

Nimi: Kaste

11.01.2019 13:58
Saniaisklaanin päälliköllä on kaksi henkeä jäljellä.

Vastaus:

Hoidettu!

- Athene (13.1.2019)

Nimi: Kaiku

10.01.2019 17:28
Toivoklaani

Haluaisin vaihtaa Kuuratassun nimen Asteritassuksi, isot pahoittelut että vaihdan nimen taas.

Vastaus:

Tämä on viimeinen kerta, kun vaihdan kyseisen oppilaan nimen.

Athene (13.1.2019)

Nimi: Zinna

07.01.2019 14:07
Savuklaani

Toivopentu korotetaan parantajaoppilaaksi, nimeksi Toivotassu ja mestariksi Sadelehti.

Aurinkopentu korotetaan soturioppilaaksi, nimeksi Aurinkotassu ja mestariksi Roihutuuli.

Vastaus:

Hoidettu!

- Athene (10.1.2019)

Nimi: Untuva

05.01.2019 17:25
Yöklaani

Toivotassun mestariksi Sinisilmä.

Vastaus:

Hoidettu!

- Athene (10.1.2019)

Nimi: Untuva

05.01.2019 17:09
Yöklaani

Toivopentu on valmis oppilaaksi, joten vaihdan nimen.

Toivopennun uusi nimi: Toivotassu.

Vastaus:

Ilmoitatko vielä Toivotassun mestarin?

- Athene (5.1.2019)

Nimi: Kaiku

04.01.2019 14:39
Toivoklaani

Haluaisin vaihtaa Huomentassun nimeksi Kuuratassu, jos se vain on mahdollista.

Vastaus:

On mahdollista! Kun olet kirjoittanut yhden tarinan, jossa nimi esiintyy, et voi enää vaihtaa nimeä.

- Athene (5.1.2019)

Nimi: Tunturisusi

31.12.2018 14:52
Tuiskuklaani

Pistearvasta saamani 26 pistettä Naakkatassulle (+ muistathan ottaa arvan hinnan eli 30 silmua pois)

Vastaus:

Hoidettu!

Naakkatassu on valmis soturiksi! Ilmoitathan tähän vieraskirjaan Naakkatassun soturinimen, kun haluat, että oppilas valmistuu soturiksi.

- Athene (3.1.2019)

Nimi: Tunturisusi

27.12.2018 19:33
Tuiskuklaani

Muokkasin ensimmäisen luvun kirjoitusvirheitä, voisiko tämän päivittää klaanin tiedoissa olevaksi ensimmäiseksi luvuksi:

”Katso!” Kiurutassu huudahti ja osoitti kuonollaan suurta koivua.
”Mitä minun pitäisi nähdä?” Routakäpälä kysyi närkästyneenä. Hän oli joutunut taas ottamaan Pilvitähden oppilaan vastuulleen, koska tämä itse teki ties mitä. Routakäpälällä ei koskaan ollut ollut oppilasta, joten ensimmäiset kerrat olivat olleet jännittäviä, mutta nyt koko järjestely lähinnä ärsytti häntä.
”Silmu!” Kiurutassu jatkoi innokkaana. ”Tuossa alaoksalla!”
”Ei voi olla, ei niiden pitäisi ilmestyä vielä-”, Routakäpälän lause jäi kesken, kun hänkin huomasi sen. Avain pienen pieni vihreä pilkku, mutta siinä se oli. Keskellä lumihankea ja kuolisi todennäköisesti ennen Auringon laskua, mutta nyt se oli siinä.
”Hiirenkorva on tullut, hiirenkorva on tulluuuuuut!” Kiurutassu alkoi huutaa ja pomppia ympäriinsä innoissaan. Routakäpälä huokaisi helpottuneena: klaani oli selvinnyt lehtikadosta.
”No no, karkotat kaiken riistan täältä Hopealammelle tuolla meuhkaamisella”, Routakäpälä torui oppilasta, kun oli toipunut alkujärkytyksestä. ”Työ ei lopu tähän, hiirenkorva ei tule häntää heilauttamalla ja meillä on yhä liian vähän sotureita.” Eli ei yhtään, Routakäpälä korjasi mielessään.
”Klaanilla olisi heti yksi lisää, jos korottaisitte minut” Kiurutassu vastasi ja pysähtyi vetämään henkeä pomppimisesta hengästyneenä. Routakäpälä ei vaivautunut edes kommentoimaan oppilaan letkautusta. Seitsemän kuisesta kissasta ei tulisi soturia, vaikka olisi mikä hätä –Kiurutassu tiesi sen itsekin.
”Tältä alueelta on enää aivan turha etsiä riistaa. Palaa sinä leiriin ilmoittamaan Valkotähdelle ja Härmälehdelle silmusta, niin minä menen katsomaan, josko puron luota löytyisi joku kuuro hiiri, joka ei osannut säikähtää meuhkaamistasi”, Routakäpälä sanoi tyytyväisenä löytämästään tekosyystä päästä oppilaasta eroon.
”Kysymmekö me muita nyt takaisin klaaniin, kun lehtikato on ohi?” Kiurutassu kysyi. Hänellä ei vaikuttanut olevan mitään kiirettä mennä kertomaan uutisesta muulle klaanille.
”Klaanista ei voi lähteä, kun on rankkaa ja palata sitten, kun menee taas paremmin”, Routakäpälä vastasi sen verran tiukalla äänellä, että oppilas tajusi olla esittämättä jatkokysymyksiä. Kiurutassu luikki matkoihinsa, ja jätti Routakäpälän yksin miettimään, oliko oppilas oikeassa. Oliko hän sanonut lähtevänsä purolle siinä toivossa, että törmäisi klaanista lähteneisiin kissoihin?
Lehtikato oli ollut kissamuistiin rankin ja moni oli lähtenyt klaanista kaksijalkalaan paremman elämän – tai edes elämän – toivossa. Oliko Routakäpälä suunnitellut etsivänsä entiset klaanilaiset ja kertovansa näille alkavasta hiirenkorvasta siinä toivossa, että joku tulisi takaisin metsään? Vaikka hän oli väittänyt Kiurutassulle, että ketään lähtenyttä ei otettaisi takaisin, todellisuudessa Pilvitähti olisi valmis matelemaan kissojen edessä kuono lumessa, jos joku tulisi takaisin. Routakäpälä ei ollut varma, olisiko valmis samaan. Muut olivat lähteneet kerjäämään kaksijalkojen pihoille, kun he olivat jääneet jakamaan yhtä hiirtä neljän kissan kesken. Voisiko sellaista antaa anteeksi.

Purolta ei löytynyt riistaa, eikä järvelläkään onnistanut. Pienen silmun oli täytynyt olla etuajassa, koska eläimet eivät vielä tuntuneet tietävän hiirenkorvan alkamisesta. Routakäpälän sydäntä pisti, kun hän joutui palaamaan leiriin ilman tarjottavaa. Hetkellisesti hän oli jo tottunut nälkään, mutta nyt silmun nähtyään hänkin oli odottanut ihmettä. Hän oli ollut aivan yhtä sinisilmäinen kuin Kiurutassu, vaikka ei ollutkaan pomppinut riemusta. Muutos ei tapahtuisi yhdessä yössä, voisi mennä vielä kuita, ennen kuin riistatilanne palautuisi ennalleen. Jos se palautuisi. Ehkä kylmä lehtikato oli tappanut riistaeläimetkin, kuten se oli tehnyt kissoille, eikä riistaa olisi, vaikka ilma alkaisi lämmetä.
Ei, ei pidä ajatella pahinta; Routakäpälä työnsi ajatuksen mielestään, sukelsi leiriin johtavaan tunneliin ja oli törmätä leirin suulla odottavaan parantajaan.
”Olenkin odottanut sinua”, Härmälehti sanoi, ennen kuin Routakäpälä ehti edes tervehtiä tätä. ”Meidän täytyy puhua.”
Routakäpälä oli suunnitellut lysähtävänsä pesäänsä ja nukkuvansa ainakin kuunnousuun asti, mutta kun parantaja pyysi, ei auttanut kuin seurata. Härmälehti oli Pilvitähden lisäksi klaanin kokenein kissa, ja koska jälkimmäinen oli jossain määrin menettänyt järkensä, Routakäpälä tukeutui yhä enemmän parantajan viisauksiin. Hän pyysi tältä ongelmiinsa apua, joten oli vain oikeutettua, että kolli pyysi vastapalvelusta… Mutta silti, ei sen kuitenkaan olisi ollut aivan pakko osua juuri siihen hetkeen, kun Routakäpälä oli valvonut kokonaisen Auringon kierron.
”Tämän pitäisi olla vielä hiukan lämmin”, Härmälehti virkkoi ja veti sammaleen seasta esiin pienen päästäisen. Routakäpälän vatsa reagoi murisemalla vaativasti ja soturilla oli täysi työ olla välittämättä sen mielipiteestä, kun hän istui alas hallitusti.
”Meidän tulisi tarjota riistaa ensin päällikölle, hänellä on vain yksi henki jäljellä, eikä klaani voi menettää häntä”, naaras sanoi, mutta ei pystynyt piilottamaan äänestään kaihoisaa sävyä. Päästäinen tuntui kutsuvan häntä maistamaan. Ihan vain pikkuisen, se sanoi, mutta Routakäpälä tiesi, että jos hän vain nuolaisisikin riistaa, hän päätyisi hotkaisemaan sen yhdessä silmänräpäyksessä.
”Pilvitähdestä minä halusinkin puhua”, Härmälehti sanoi. ”Mutta ennen kuin puhumme, sinun täytyy syödä”, hän jatkoi ja työnsi päästäisen Routakäpälän tassujen eteen: ”Klaani ei voi menettää sinua.”
Routakäpälä tiesi, että hänen olisi pitänyt väittää vielä vastaan, mutta hän ei enää pystynyt. Päästäinen tuoksui niin vastustamattomalta ja ah! Siltä se maistuikin! Routakäpälä hotki saaliin parilla puraisulla ja tajusi vasta sen jälkeen, kenen seurassa söi kuin mikäkin käytöstavaton myyrä. Hän punastui, mutta Härmälehti ei pahastunut.
”Tosiaan, Pilvitähti”, parantaja sanoi ja istui mukavasti sammalille. Routakäpälä oli kiitollinen aiheenvaihdoksesta. Vatsa oli saanut haluamansa ja vaikka se ei ollutkaan täynnä, soturi oli saanut uutta energiaa keskittyä ja kuunnella, mitä asiaa toisella oli.
”Näin unessa näyn, jossa Tähtiklaani kertoi minulle hiirenkorvan alusta. En ikävä kyllä tainnut antaa Kiurutassulle tämän haluamaa yllättynyttä vastausta, kun hän kertoi löytämästänne silmusta. Tähtiklaani oli ehtinyt kertoa minulle ensin. He sanoivat myös, että kuten metsämme Tuiskuklaanikin tulee heräämään uudestaan eloon seuraavien kuunkiertojen aikana.”
”Nämähän ovat erinomaisia uutisia”, Routakäpälä huokasi helpottuneena. Tämä päivä todellakin oli täynnä iloisia yllätyksiä. ”Mutta mitä tekemistä tällä on Pilvitähden kanssa?”
”Näyssä taivas oli pilvetön. Ei haituvan haituvaa vaan kirkas sininen taivas”, Härmälehti kertoi. ”Ensin en ajatellut, että se olisi merkki, mutta kun tarkoin mietin untani, muistan maan olleen roudassa.”
”Niinhän se on lehtikadon aikaan”, Routakäpälä totesi kärsimättömänä. Hän ei tajunnut, miten pilvetön taivas ja routainen maa liittyivät mihinkään. Tähtiklaani oli kertonut Härmälehdelle hyviä uutisia ja parantaja oli alkanut ajatella niitä liian tarkasti. Pilvet ja maa olivat vain maata ja pilviä.
”Luulen, että Tähtiklaani yritti kertoa minulle muutakin”, Härmälehti vastasi kärsivällisesti. Tämä ei tuntunut huomaavaan soturin ärtymystä – tai ainakaan välittävän siitä. ”Pilvetön taivas tarkoittaa, että Pilvitähden aika on lopussa. Hän siirtyy pian Tähtiklaaniin ja sinun aikasi, Routakäpälä, tulee ottaa Tuiskuklaanin päällikön rooli. Sinä johdatat meidät lauhkeampiin vuodenaikoihin.”
”En minä… mutta…”, Routakäpälä mumisi järkyttyneenä. Neljä kuunkiertoa sitten hän oli ollut vasta nuori soturi klaanissa, jossa oli ollut tusina kokeneempaa kissaa, kaikki valmiimpia Härmälehden lupaamaan asemaan. Sitten jääkylmät tuulet olivat alkaneet puhaltaa ja kissa toisensa jälkeen oli kuollut, lähtenyt klaanista tai kadonnut, jättäen jäljelle vain Routakäpälän, josta oli ollut pakko korottaa varapäällikkö. Hän ei ollut edes kouluttanut oppilasta, mutta muita vaihtoehtoja ei ollut ollut. Ei ollut ketään kokeneempaa, ja jo varapäällikön rooli oli tuntunut Routakäpälästä aivan liian suurelta. Mutta että päälliköksi, ehei, hänestä ei olisi siihen.
”Sinä olet erehtynyt”, Routakäpälä mumisi ja nousi kiireesti ylös. ”Sinä olet erehtynyt”, hän sanoi tiukemmalla äänellä ja lähti perääntymään parantajan aukiolta. ”Pilvet ovat vain pilviä, eivätkä ne ole menossa pois. Pilvitähti elää vielä monta vuodenaikaa, minä ehdin kuolla ja jostain kokeneemmasta tulee uusi päällikkö.”
”Routakäpälä”, Härmälehti aloitti aikeenaan puhua naaraalle järkeä, mutta tämä käänsi parantajalle selkänsä ja juoksi aukiolta. Hän juoksi sotureiden pesään, kaivautui makuusammaleidensa sekaan ja painoi tassut korviensa päälle sulkien muun maailman pois.
Minusta ei tule päällikköä, minusta ei tule päällikköä, minusta ei tule päällikköä, Routakäpälä hoki ajatuksissaan kunnes nukahti.

Nukkuminen auttoi. Herätessään Routakäpälällä ei enää tärissyt ja riittävällä päättäväisyydellä hän sai päällikkyyden sysättyä mielestään. Hän kasvatti Härmälehden sanojen ympärille mielessään suuren piikkihernepensaan ja häivytti ajatuksenkin Pilvitähden kuolemasta niin kauas, että saattoi melkein unohtaa koskaan kuulleensakaan siitä puhuttavan. Parantajan näkeminen kuitenkin palauttaisi sanat heti mieleen, joten Routakäpälä pujahti pesästä nopeasti yöhön. Hän tarvitsi lisää aikaa unohtaa.
Routakäpälä suuntasi taas kohti klaanin länsirajaa, mutta tällä kertaa hän ei kulkenut purolle asti. Tuiskuklaani tulisi heräämään uudelleen eloon – Tähtiklaani oli sanonut niin – eivätkä he tarvitsisi kotikisuiksi lähteneitä klaanilaisia enää. Rajalla täytyisi järjestää ylimääräisiä partioita siltä varalta, että joku vanhoista klaanilaisista saisi päähänsä palata ilmojen lämmetessä. Ja jos he olivat puhuneet muille kaksijalkalan kissoille klaanin nälänhädästä, alueelta saattaisi tulla kulkureita uusien metsästyspaikkojen toivossa. Tuiskuklaanin täytyisi näyttää koko maailmalle, että he olivat yhä elossa ja kykeneviä puolustamaan rajojaan. – Mitä he eivät kyllä vielä neljän kissan voimin olleet, mutta pian olisivat.
Mitä enemmän Routakäpälä ajatteli klaanin tulevaa kukoistusta, sitä keveämmin hänen tassunsa nousi. Ja juuri kun naaras kuvitteli olevansa niin iloinen, kuin vain saattoi olla, hän kuuli lumikinoksen takaa rapinaa. Riistaa! Kiitos hyvä Tähtiklaani tästä ihmeestä, joka on hiirenkorva, Routakäpälä ajatteli kumartuessaan vaanimaan rapisijaa, joka osoittautui oksaa nakertavaksi jänikseksi. Hän oli jo täysin unohtanut Härmälehden sanat. Päivä oli ollut oikea tunteiden sekasotku, mutta nyt Routakäpälästä tuntui hyvältä. Tähtiklaanilla oli kuitenkin vielä yksi yllätys häntä varten. Se astui esiin varjoista juuri kun naaras katkaisi jäniksen niskat.
”Hieno liike”, korkea ääni maukaisi ja sai Routakäpälän loikkaamaan ilmaan säikähdyksestä. Hän oli ollut niin ajatuksissaan, että ei ollut huomannut paikalle hiipinyttä kissaa.
”Kuka sin- Taipaleaskel!” Routakäpälä henkäisi yllättyneenä. Vaalea naaras ei enää tuoksunut samalta, joten Routakäpälä ei ollut aluksi ollut tunnistaa tätä. Mutta kun tämä oli astunut varjosta kuunvaloon, turkin sävystä, lapojen kaarista ja pään alaviistoon riiputuksesta ei voinut olla erehtymättä. Tulija oli Routakäpälän pitkäaikainen ystävä Taipaleaskel. Tai pitemminkin tämä oli ollut hänen ystävänsä siihen asti, että naaras oli lähtenyt klaanista. Routakäpälä ei olisi ikinä uskonut ystävänsä pettävän häntä siten ja kun tämän lähtö palasi naaraan mieleen, hänen ilmeensä synkistyi. Innostus vanhan ystävän näkemisestä oli nopeasti kadonnut.
”Nykyään pelkkä Taipale”, entinen Taipaleaskel korjasi. Routakäpälä ei keksinyt sanottavaa, mutta ei hänen tarvinnutkaan, kun toinen kissa astui varjoista Taipaleen taakse.
”Tämä on Noki, kumppanini”, Taipaleaskel sanoi ja viittasi kuonollaan kohti takanaan seisovaa pikimustaa kissaa. Keskiyöllä kolli sulautui varjoihin, mutta Auringon paistaessa tämä erottuisi valkoisesta hangesta kuin rotta lumesta. Noki ei voinut olla metsäkissa ja se tarkoitti, että Taipale oli lyönyt hynttyyt yhteen kotikisun kanssa. Vuodenaika sitten Routakäpälä ei olisi ikinä uskonut, että naaras rakastuisi ja vielä tuollaiseen heittopussiin. Hankala sitä oli uskoa nytkään.
”Teidän ei pitäisi olla täällä”, Routakäpälä sanoi, kun sai äänensä järkytykseltä takaisin.
”Halusin vain tulla katsomaan, oletteko kunnossa”, Taipale vastasi hämillään ja vilkaisi taas kumppaniaan. Ehkä tämä visiitti olikin ollut kollin idea.
”Me olemme kunnossa, klaani voi hyvin”, Routakäpälä valehteli kasvot peruslukemilla ja heti perään möläytti: ”Haluatko tulla takaisin?”
”Kiitos, mutta minä olen iloinen uudessa elämässäni”, Taipale vastasi entistä nolompana ja Routakäpälän olisi tehnyt mieli kynsiä silmät päästään. ”Ketään ei oteta takaisin klaaniin” – hän oli sanonut. Ja mitä hän oli juuri tehnyt? Pyytänyt ensimmäistä vanhaa klaanilaista, johon törmäsi, liittymään takaisin. Tyhmä, tyhmä, tyhmä!
”Onko Pakkassydän palannut?” Taipale vaihtoi puheenaihetta, mutta Routakäpälä ei osannut sanoa, olisiko mieluummin jatkanut aiemmasta vai siirtynyt tähän. Pakkassydän oli kadonnut partionsa kanssa vuorille keskellä pahinta lehtikatoa. He olivat lähteneet jäljittämään suden jälkiä ja jääneet sille tielleen. Routakäpälä oli miettinyt entistä kumppaniaan jokaisena päivänä tämän katoamisen jälkeen, mutta tänään oli tapahtunut niin paljon, että hän ei ollut muistanut kollia. Taipale sen sijaan oli muistanut tämän. Hänen entinen ystävänsä, joka ei enää edes kuulunut klaaniin, oli muistanut naaraan kadonneen kumppanin tämän itsensä sijaan. Se tuntui pahalta.
”He ovat yhä kateissa”, Routakäpälä vastasi kylmästi. Taipaleen täytyi ymmärtää iskeneensä arkaan paikkaan, koska tämä alkoi äkkiä selitellä, kuinka heidän täytyisi lähteä takaisin.
”Kaksijaloillanne on varmasti jo ikävä”, Routakäpälä tuhahti.
”Emme me asu kaksijalkalassa”, Taipale vastasi ykskantaan. ”Kuvitteletko sinä oikeasti, että minä voisin asua niin hirveässä paikassa”, tämä vastasi epäuskoisena. ”Me asumme kaksijalan takana olevalla pellolla ladossa. Siellä käy joskus kaksijalkoja, mutta yhdellekään heistä emme näyttäydy. Kuvittelitko sinä oikeasti, että minä lähtisin kotikissaksi kaksijalkojen variksenruokaa syömään!”
”Ehkä me emme lopulta olleet niin hyviä ystäviä”, Routakäpälä totesi. Häneltä ei herunut myötätuntoa naaraalle, joka oli hylännyt klaaninsa, juuri kun se oli tätä eniten kaivannut.
”Ehkä emme”, Taipale ärähti ja kääntyi niin terävästi, että oli kaataa kumppaninsa. ”Ja me kun tulimme niin kaukaa”, naaras jupisi kadotessaan varjoihin Noki kannoillaan.
”Ei tarvitse toiste vaivautua!” Routakäpälä sähisi heidän peräänsä. Nyt kun hän tiesi, mitä ystävälle oli käynyt, häntä ei enää huvittanut ottaa muista lähteneistä kissoista selkoa. Koppavia heistä kaikista oli tullut, koppavia ja ylimielisiä. Routakäpälä oli niin raivoissaan, että oli unohtaa jäniksensä koivun juureen.

Leirissä oli autiota. Härmälehti ja Kiurutassu olivat lähteneet partioimaan ja Pilvitähti makasi pesänsä edustalla puoliunessa.
”Shain jänikshen”, Routakäpälä sanoi saalis suussaan ja laski sen päällikön eteen. ”Sain jäniksen”, hän korjasi siltä varalta, että Pilvitähti ei ollut kuullut.
”Jaa”, päällikkö vastasi ja avasi silmänsä.
”Syö sinä se”, Routakäpälä täsmensi, kun kolli ei tehnyt elettäkään ruoan suuntaan. Pilvitähden kylkiluut törröttivät pahan näköisesti, eikä tämä ollut poistunut leiristä moneen päivään. Päällikkö tarvitsi energiaa voidakseen johtaa klaaniaan.
”No kaipa minä”, Pilvitähti mumisi ja kurotti kaulaansa kohti jänistä. Hän avasi laiskasti suunsa ja iski hampaansa saaliiseen niin heikosti, että Routakäpälä ihmetteli, lähtikö siitä mitään edes irti. Siinä katsoessaan päällikön vaivalloista syömistä, Härmälehden sanat palasivat hänen mieleensä. ”Pilvitähden aika on lopussa” – parantaja oli sanonut ja vaikka päälliköllä oli yhä yksi henki jäljellä, tämä kieltämättä vaikutti jo kuolleelta. Ennen lehtikatoa Pilvitähti oli ollut erinomainen johtaja, mutta jokaisen nälkään menetetyn hengen myötä pala hänestä oli kadonnut. Sysiturkin, Pilvitähden aiemman varapäällikön ja tämän uskotun ystävän, kuolema oli ollut kollille viimeinen isku. Menetettyään kahdeksannen henkensä ja ystävänsä, päällikköä ei ollut enää tunnistaa.
”Oletko miettinyt jo huomisen partioita?” Routakäpälä kysyi, mutta sai vastaukseksi vain hiljaista maiskutusta. Pilvitähti oli poissa, vaikka olikin tässä.
Routakäpälä nousi ylös, mutta päällikkö ei reagoinut. Kollille oli aivan sama, oliko hän tässä vai muualla, eikä Routakäpälällä erityisemmin ollut energiaa toimia emona vanhalle pennulle, joten hän lähti nukkumaan. Hän oli todellakin ansainnut kunnon yöunet tämän hullun päivän jälkeen.
Unessa naaras lensi taivaalla ja yritti ottaa karkaavia pilviä kiinni. Hän ei ollut vielä valmis päästämään Pilvitähteä menemään, oli tämä sitten kuinka sekaisin tahansa.

Vastaus:

Tarina päivitetty! ^^

- Athene (31.12.2018)